keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ihana, ihanampi, Mr. Cohen

Viime sunnuntai oli pyhitetty 11-vuotiaasta asti suuresti rakastamalleni Leonard Cohenille. Starttasimme aamusella Porvoon suuntaan, jossa oli näytillä herran taidetta (lisää aiheesta löydät täältä).
Kyseessä oli ensivisiittini Porvoossa, joten kuljeksimme hetken aikaa myös vanhassa kaupungissa ja yritimme löytää sopivaa ruokapaikkaa. Valitettavasti juuri tuona kyseisenä päivänä oli kaikkien ravintolavaihtoehtojemme ovella lappu "poikkeuksellisesti suljettu koulutuspäivän vuoksi". No, ratkoimme asian niin, että kävimme Porvoon Paahtimossa nauttimassa kahvia, mehua ja juustokakkua ja myöhemmin ajelimme Helsinkiin aterioimaan.

Itse konsertin oli ilmoitettu alkavan klo 19 - ja hämmästyttävän täsmällisesti näin myös tapahtui. Meillä oli loistavat paikat permannolta seiskarivin keskeltä, joten hyvä näkymä lavalle oli taattu. Uskomattoman karismaattinen ja energinen viittä vaille 78-vuotias herra konsertoi reilut kolme tuntia. Hän myös muisti antaa tilaa ja tunnustusta koko bändilleen eikä ollut pelkästään itse keskipisteenä. Eniten ihastusta minussa (päätähden lisäksi) herätti jälleen upeaääninen Sharon Robinson, jonka kanssa Cohen on tehnyt paljon musiikillista yhteistyötä, sekä kauniit ja lahjakkaat Webbin sisarukset, unohtamatta myöskään kitaristi Javier Masia. Heidät kaikki nähtiin myöskin Cohenin vuoden 2008 kiertueella.

Kaiken kaikkiaan mieletön elämys, pimenevä syysilta toi aivan oman tunnelmansa keikkaan, vaikka etukäteen olin hieman ihmetellyt, miksi konserttipaikaksi on valittu stadion. Pienistä ripsauksista huolimatta ei edes alkanut sataa, ja lämpökin säilyi kerrospukeutumisen ansiosta. Oli se upeaa. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti