torstai 26. huhtikuuta 2012

Silitysurakan ilostuttajat

Alkuun tunnustus: tykkään silittämisestä. Se on ehdottomasti kotitöistä suosikkini, ja silitän mieluummin vaikka miten hankalia mekkoja kuin esimerkiksi imuroin. Meillä työnjako toimiikin aika hyvin, mies on pääasiallisesti vastuussa imuroinnista ja minä vastaan pyykkihuollosta.


Silitys aamuisin kiireessä on kuitenkin mahdottomuus, joten tapanani on kerätä pino puhtaita pyykkejä ja urakoida kaikki kerralla. Näihin urakoihin tuo huomattavasti lisäpotkua uudehko rakkauteni äänikirjat. Tarinaa kuunnellessa pino kutistuu ihan itsestään, ja lisäksi on ikään kuin saanut luettua pitkän pätkän kirjaa siinä samalla. Kuinka kätevää!

Äänikirjasuosikeiksini ovat nousseet Sinikka Nopolan Eila ja Rampe -kirjat. Jokin niiden peritamperelaisuudessa, Esko Roineen äänessä ja kunnon hämäläismurteessa jaksaa naurattaa. Ehkä tunnistan niistä itseni.
Tällä hetkellä kuuntelussa on perinteinen kauhuklassikko, Frankenstein. Varsinaisena kauhuna en tätä omalle asteikolleni sijoittaisi, mutta ei pidä tuomita tai lokeroida ennen kuin kuuntelee loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti