keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Melkoisen hullu aamu

Niin se kuulkaas kävi, että löysin itseni jo ennen aamukahdeksaa kärkkymästä Stockan ovien avausta. Minulla oli Suunnitelma, joten marssin suoraan kenkäosastolle, josta sainkin äärimmäisen mukavat Clarksin ballerinat mukaani. Sen jälkeen kasvovettä ja ripsiväriä kosmetiikkaosastolta, ja "pakollinen" osuus oli suoritettu.
Kävin nopeasti kiertämässä naistenvaateosaston, mutta tungos ei todellakaan houkuttanut tutustumaan mihinkään tarkemmin. Sporttiosastolta bongasin kivat Niken treenihousut, mutta sovituskoppiin jonottaminen ei ollut kovin kivaa. Pöksyt todettiin kuitenkin lopulta sopiviksi, ja ne pääsivät ruokkimaan liikuntamotivaatiotani. Viehätyin erityisesti söpöistä pinkeistä yksityiskohdista!
Musiikkiosastolta löytyy yleensä aina jotain, nyt ei mitään. Akateemisen puolelle en uskaltautunut, mutta kakkoskerrokseen sijoitettujen kirjapinojen ohi kuljeksiessani nappasin yhden pokkarin mukaani, ja olisin varmaan ehtinyt lukea sen puoliväliin jonottaessani kassalle. En tiedä kuvittelinko vain, vai olivatko kaikki kassajonot huomattavasti pidempiä kuin ennen. Onko Stockalla vähennetty väkeä vai oliko koko kaupunki saanut loistoidean piipahtaa ostoksilla ennen töihin menoa? (Itse harrastan aina aamu-hullareita, koska töiden jälkeen ei sinne ei ole mitään asiaa, ja mielestäni homma ei sujunut ollenkaan yhtä jouhevasti kuin ennen.)
Kun olin jo päättänyt marssia bussipysäkille ja suunnata kiltisti töihin, bongasin vielä siitä ovensuusta ale-Olivian ja JÄTTIMÄISEN (puolen kilon!) vaahtokarkkipussin. Koska sille kassalle ei ollut edes jonoa, en tiettykään voinut jättää niitä sinne...
Nyt sohvannurkka kutsuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti